UUSI BLOGI

Tässä blogi, jonne julkaisen juttuja kirjoista lukudiplomin jälkeen:


http://skippingpages.blogspot.com


Tervetuloa lukemaan!

20/20 - HARUKI MURAKAMI: Norwegian Wood

Tässä jokin epilogin tapainen kirjaan

Kesti vuosia ennen kuin elämä tuntui taas normaalilta. Jotenkin. Kasvot alkoivat sulautua mielessäni yhdeksi massaksi. Midori, Nagsawa, jopa Reiko – en ollut enää varma miltä he näyttivät. Osan heistä halusin jo unohtaa.

Hän oli aina alitajunnassani. En uskaltanut ajatella häntä, mutta pienet asiat herättivät hänen muistonsa sisälläni. Oli se sitten satunnainen sieväkasvoinen tyttö baarissa, värikäs muovipinni hiusten lomassa, pitkä kävely Tokion halki. Lumihiutaleet.

Muistin kuitenkin hänet vasta kun kuulin Norwegian Woodin. Melodia ja sanat luikertelivat sisälleni. Siitä on kauan. Hän poistui, minä jäin.

Ja hän jätti minulle Norwegian Woodin.

19/20 - F. SCOTT FITZGERALD: Kultahattu

Tehtävä 1 - Arvostelu

 

 

Kultahattu (englanninkielinen alkuteos ”The Great Gatsby”, ”Mahtava Gatsby”) on amerikkalaisen kirjailijan F. Scott Fitzgeraldin tunnetuin romaani, jota voidaan myös pitää klassikkona. Kirja sijoittuu 1920-luvun huolettomaan jazz-aikaan ja sen kertoja on noin 30-vuotias Nick Carraway, joka muuttaa Long Islandille West Eggiin alueelle. Naapuriksen Carraway saa arvoituksellisen herra Gatsbyn, joka järjestää usein riehakkaita juhlia, joissa näyttää itse loistavan poissaoloaan. Carraway tutustuu ensimmäisissä juhlissaan mieheen, joka paljastuu pian itse herra Gatsbyksi. Myöhemmin heistä tulee jonkinsortin ystäviä ja he viettävät aikaa erityisesti Nickin serkun Daisyn, tämän aviomiehen ja ystävättären kanssa. Selviää, että Gatsby ja Daisy ovat aikoinaan olleet rakastavaisia eivätkä Gatsbyn tunteet ole vieläkään viilenneet. Kirjassa kuvataan ihmissuhteiden kehittymistä ja raotetaan pikkuhiljaa Gatsbyn arvoituksellista maailmaa.

 Kultahattu on mielenkiintoinen teos, joka onnistuu pitämään otteessaan ja antaa loistavan kuvan 20-luvun hengestä. Sen hahmot ovat hienovaraisesti rakennettuja, joista jokainen erottuu erikseen. Mieleeni jäi erityisesti Daisyn ystävä Jordan jonka sutkautuksille nauroin aina ääneen. Teksti on sujuvasti kirjoitettua – helppolukuista siihen nähden että kyseessä on hieman vanhempi kirja, mutta siihen on keskityttävä että saa kaiken irti. Kirjassa symbolismi tulee esiin upeasti, esimerkiksi kuvatessaan valoa jonka Gatsby näkee lahden toisella puolella ja jota kohti kurottaa, mikä symboloi hänen yrityksiään päästä takaisin Daisyn suosioon, tuloksitta. Ehkä juuri hienovaraisen symbolismin takia kirja on suosittu teos luetettavaksi erityisesti Amerikan kouluissa.

Kirjan juoni eteni tasaisesti, ikään kuin rauhallisen utuisissa tunnelmissa ja sen maailmaan oli helppo uppoutua kiireisenkin arjen keskellä. Loppuhuipennoksen tienoilla kirja kiihtyi, tapahtumat vyöryivät ja sitten taas rauhoittuivat. On vaikea uskoa, että näinkin pieni kirja (hieman yli 200 sivua lukemassani uudessa pokkaripainoksessa) pitää sisällään niin paljon tapahtumia, ajatuksia ja symboliikkaa – tuntumatta yhtään liian tiiviltä paketilta. Pitkästä aikaa lukemani kirja, joka ei tuntunut kuitenkaan loppuvan kesken, vaikka lopetus jäikin mietityttämään. Tartuin kirjaan suurin odotuksin, ja olen iloinen ettei se pettänyt niitä. Suosittelen kaikkia lukemaan tämän.

 

 

 

Vuoden 2013 elokuva traileri:

 

 

 

18/20 - L. M. MONTGOMERY: Hedelmätarhan Kilmeny

Tein runotehtävän tästä kirjasta romanttisen tunnelman takia :))


En keksinyt runolle nimeä, mutta tässä se on:


Syvällä hedelmätarhassa
piilossa
tyttö ja viulu
ja sen soitto sinne houkutteli
vieraan merkittävän

Oliko se rakkautta
ensisilmäyksellä?
kohtalonpeliä,
ovelaa
vai pelkkää sattumaa

Sanat omat oli
joku tytöltä jo
kauan aikaa sitten
riistänyt
mutta ei elämäniloa

Päivät kuluivat
ja hän palasi
ilta illan jälkeen
kuuntelemaan viulunsoittoa
istumaan tähtitaivaan alle

Ja sitten -
kaikki muuttui
eikä ollut vain tuuria
että ensimmäisiä sanoja
olivat minä rakastan sinua

17/20 - LAURA JACKSON: Freddie Mercury - elämäkerta

Tehtävä 1 - arvostelu

 

Freddie Mercury on siis uraauurtaneen Queen-yhtyeen (yksi suosikkibändeistäni) laulaja ja toisinaan myös kosketinsoittaja. Hän myös kirjoitti ison osan Queenin hiteistä. Freddie oli biseksuaali, ajalla joilloin se ei ollut kaikkein helpointa. Hän kuoli 90-luvun alussa AIDSin aiheuttamaan keuhkokuumeeseen. Tämä Laura Jacksonin elämäkerta valoittaa Freddien monitasoista persoonaa.

Kirja on lyhyin elämäkerta, jonka olen lukenut. Yleensä olen tottunut siihen, että elämäkerrat ovat ainakin 500 sivun jättiläisiä. Tässä tapauksessa kirja kattoi kuitenkin niukasti alle 300 sivua. Freddien tarina etenikin nopeasti, esimerkiksi lapsuus sivuutettiin vain yhdessä luvussa.

Jackson keskittyikin elämäntahtumien sijasta enemmän kuvaamaan Freddien identiteettiä, kamppailua seksuaalisuuden kanssa sekä ristiriitaa rohkean lavapersoonan ja ujon yksityishenkilön välillä. Jäin kaipaamaan kuitenkin selvitystä Freddien ja muiden bändijäsenten väliseen ystävyyteen. On aina kiinnostavaa lukea minkälaiset suhteet bändijäsenillä oli toisiinsa. Kirjassa kuitenkin painotettiin enemmän pohtimaan Freddien elämän kahta tosirakkautta, Mary Austinia ja Jim Huttonia, joihin perehtyminen vastasi kyllä moniin kysymyksiini kiitettävällä tasolla. Jackson kuvasi Freddien sairastumista hyvin koskettavasti ja kuoleman kohdalla nousi pala kurkkuun.

Ehkä tässä tapauksessa oli hyvä, että elämkerta oli tiivistetympi kuin lajin yleiset edustajat ja keskittyi selkeästi tiettyyn teemaan henkilön elämästä. Freddien tapaukseen se sopi ihan hyvin, vaikka joitain kaipaamiani selvennyksiä jäi puuttumaan. Tai ehkä niihin ei ollut ollut mahdollista löytää tietoa, kenties.

16/20 - IAN FLEMING: Casino Royale

Tehtävä 1 – arvostelu

 

Ihan vain mielenkiinnosta päädyin lukemaan Ian Flemingin ensimmäisen James Bond –kirjan, Casino Royalen. Olen nähnyt kirjaan löyhästi perustuvan elokuvan, mutta kirja ja elokuva eroavat toisistaan niin rajusti, etten nähnyt järkeä tehdä tässä tapauksessa elokuvavertailutehtävää. Päädyin lopulta perinteiseen (ja taas lyhyeen) arvosteluun, kun en muuta tehtävää tähän kirjaan keksinyt.

Kirja oli täynnä tapahtumaa – onhan kyseessä agenttiseikkailu, mutta jotenkin en vain tuntunut saavan siitä otetta. Tapahtumat ikään kuin valuivat ohitseni kahlatessani sivuja eteenpäin. Kirja oli mielestäni sekava, mutta ehkä, kun kyseessä on esikoisteos, tyyliä ja rytmiä vielä haettiin.

Lukukokemusta voisi sanoa mielenkiintoiseksi. Tässä pomppasin kyllä rajusti mukavuusalueeni ulkopuolelle, yleensä tämmöiset jutut toimivat lähinnä elokuvina. Hyvät ja pahat sulautuivat epämääräiseksi mössöksi eivätkä hahmot, itse Bondia ja naisagentti Vesper Lyndia lukuun ottamatta, jääneet erityisesti mieleeni. Loppupuolella kirja muutti tyyliään yllättäen ja muuttui lähes romanttiseksi, mitä en osannut lainkaan odottaa. Loppuraitkaisuja tuli luettua silmät suurina ja sitten kirja olikin ohi, 164 sivun lyhyydessään.

Ehkä vähäinen kiinnostukseni tähän kirjallisuuslajiin on syypäänä tai jokin muu, mutta en oikein osaa muodostaa Casino Royalesta selkeää mielipidettä. Siinä oli elementtejä, joista en pitänyt mutta myös jotain hyvääkin. Uskon kuitenkin pysyväni James Bondin suhteen lähinnä valkokankaan puolella, sillä agenttiryminä ammentaa tunnelman visuaaliselta puolelta. Kirjan sivuilla täpärät tilanteet eivät sytkähdyttäneet. Lopun yllättävyys kuitenkin iso plussa.

13-15 - AIKAMATKUSTUKSESTA

Luin kolme kirjaa, jotka käsittelevät aikamatkustusta ja päätin tehdä niistä yhteisen tehtävän 4b, vertaile jotakin samaa teema eri kirjoissa, tosin yksin tällä kertaa J

 

Kirjat ovat:

 

Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo

Diana Gabaldon: Muukalainen
Kerstin Gier: Rubiininpuna

 

Kirjojen tarinat eroavat toisistaan melko paljon, mutta yksi asia on kaikissa kirjoissa läsnä tavalla tai toisella, rakkaus. Kaikista eniten romantiikan ympärillä pyöritään Aikamatkustajan vaimossa, joka kertoo aikamatkustusgeenin omaavan Henryn sekä hänen vaimonsa Claren tarinana. Aikamatkustajan vaimo on pitkästä aikaa omaperäisimpiä kirjoja joita olen lukenut ja aikamatkustus on toteutettu siinä hyvinkin realistisesti (jos näin voi aiheesta sanoa) ja keksittyen erityisesti sen ongelmiin. Kirja on hyvin uskottava ja soveltaa hyvin aikamatkustuksen todelliseen maailmaan, jossa se on sairauden kaltainen ongelma.

Myös Muukailainen kehittyy rakkausromaaniksi. Yli 800-sivuisessa tiiliskivessä riittää tapahtumaa. Tässä kirjassa ollaan aluksi vuodessa 1945 Skotlannissa, josta sairaanhoitaja Claire päätyy maagisen kivikehän kautta 1700-luvulle, keskelle klaanikamppailuja ja noitavainoja. Muukalaisessa pääosassa ei niinkään ole itse aikamatkustus, vaan Clairen sopeutuminen menneeseen Skotlantiin ja puhkeava romanssi nuoren ja komean Jamien kanssa. Kirja on täynnä pakomatkoja, tulisia tunteita ja väkivaltaa – samalla se antaa herkullisen kuvan menneysyyden Skotlannista. Kirja ei kuitenkaan koukuttanut.

Rubiininpuna poikkeaa edellisistä kirjoista ensinnäkin pituuden (noin 300 sivun luokkaa) ja kohderyhmän kohdalla. Rubiininpuna on kevyehkö nuortenkirja joka kertoo englantilaisesta aikamatkaajasuvun jäsenestä, Gwendolynista, joka havaitsee ilmentävänsä aikamatkustusgeeniä tehdessään vahingossa lyhyen matkan menneeseen. Rubiininpunassa ärsyttää lapsekaampi teksti mutta idea kirjassa on sinänsä mielenkiintoinen, nimittäin aikamatkustus ei ole spontaania kuten Aikamatkustajan vaimossa, vaan sitä voi hallita eräänlaisen laitteiston avulla. Matkustusta mutkistavat myös tarkat säännöt. Rakkautta tässä kirjassa on hippunen, mutta se pääsenee pääosaan kirjan jatko-osissa, sillä Rubiininpuna on tavalliseen nuortenkirjatyyppiin trilogian aloitusosa.

Näiden kirjojen jälkeen yllätyin siitä, miten monilla tavoilla aikamatkustusta voi kuvata. Itseäni kiinnostaa tämä aihe, ehkä koska menneet ajat viehättävät ja haluan nähdä miten tietyt ongelmat kirjailija on ratkaissut. Lähtevätkö esimerkiksi vaatteet mukaan menneeseen (tai tulevaan) tempautuessa? Eivät lähde, ainakaan Aikamatkustajan vaimon mukaan, ja Henry joutuukin turvautumaan varkauteen etsiessään itselleen päällepantavaa matkojensa ajaksi. Rubiininpunassa sen sijaan aikamatkustajat puetaan huolella aikalaisvaatteisiin ennen kuin heidät lähetetään tiettyyn vuoteen. Rubiininpunassa ei voi matkustaa tulevaisuuteen, sillä ”tulevaisuus ei ole vielä tapahtunut”. Aikamatkustajan vaimossa tämä on mahdollista, tosin tulevaisuusmatkat ovat harvinaisempia eikä Henry teekään niitä kuin muutaman.

12/20 - CHARLES DICKENS: Suuria odotuksia

Teen kirjasta jälleen arvostelun, ehkä seuraavien kirjojejn kohdalla vaihteeksi jotain muuta? :)

Suuria odotuksia (käännetty myös nimellä Loistava tulevaisuus) on kasvukertomus, ja se kertoo köyhistä oloista lähtöisin olevan orpopoika Pipin (viralliselta nimeltään Phillip Pirrip) tarinan. Kirja alussa Pip asuu aikuisen sisarensa ja tämän aviomiehen luona. Pojan elämä on täynnä käännekohtia, joista tärkeimpiä ovat ehkä vankikarkurin kohtaaminen varhaisessa lapsuudessa (vanki palaa myöhemmin Pipin elämään yllättävän käänteen kautta) sekä kutsu vierailemaan rikkaan neiti Havishamin luokse. Havishamin luona Pip tutustuu kauniiseen Estellaan ja moniin muihin henkilöihin, jotka ovat myös mukana mysteerisen hyväntekijän suodessa Pipille mahdollisuuden muuttaa Lontooseen asumaan, tukien häntä taloudellisesti. Tässä vaiheessa monet kertovat Pipille tällä olevan Suurian odotuksia, tästä romaanin nimi. Kirjan juoni on sinänsä yksinkertainen, vaikka harhailikin välillä sivupoluilla, tai ainakin minä koin näin.

Suuria odotuksia on pitkä romaani, jota voi ehdottomasti kutsua tiiliskiveksi. Monet paksut romaanin mielletään sisältämään paljon epäoleellista, mutta mielestäni Suuria odotuksia oli jopa varsin tiivis paketti, vaikka kuvailua siihen sisältyikin paljon. Pipin elämään liittyä paljon onnekkaita sattumia sen suuntaan vaikuttavia tapahtumia, joita oli kiinnostava seurata. Hahmoja kirjassa on melko paljon, ja osa heistä jäi vahvasti mieleen, osa taasen unohtui jopa lukemisen aikana, johtuen ehkä mielenkiinnon puutteesta niihin. Pip itse oli kiinnostava hahmo sinänsä ja hänen huomioitaan ympäristöstä oli mukava lukea, koska ne olivat rehellisiä ja realistisia. Useimmat sivuhahmoista – Pipin sisar, seppä Joe, neiti Havisham – olivat hyvin kärjistettyjä, mikä on ilmeisesti Dickensille hyvin tyypillistä. Kiinnostavin hahmo oli ehdottomasti neiti Havishamin ottotytär Estella, joka oli lumoavan salaperäinen, toisaalta luonteeltaan täysin painajaismainen, sekä myös Pipin romanttisen kiinnostuksen kohde.

Koska kirja on julkaistu vuosina 1860-61 (alun perin lehdessä jatkokertomuksena), on sen kieli pakostakin vanhahtavaa, tosin ei välttämättä vaikealukuista, mutta paikoin puuduttavaa, varsinkin jos luki pitkään. Dickens kuvasi maailmaa realistisesti, sisältäen siihen kuitenkin myös selittämättömiä piirteitä, mitkä piristivät. En pystynyt lukemaan kirjaa kevyenä välipalalukemisena, koska se vaati paljon keskittymista. Tarina pysyi kuitenkin koko ajan mielenkiintoisena ja Pipin kehitystä vaatimattomasta maalaispojasta hieman turhamaiseksikin kaupunkilaiseksi oli hauska seurata. Tarina ei kuitenkaan lumonnut minua täysin enkä saanut siitä aivan kunnollista otetta. Se oli kuitenkin viihdyttävä ja ehdottomasti lukemisen arvoinen.

11/20 - RAY BRADBURY: Fahrenheit 451

Tehtävä 1: Kirjoita kirjasta arvostelu

Fahrenheit 451 on Ray Bradburyn kirjoittama scifiklassikko. Teos on dystopia, jossa tulevaisuus on ainakin omasta mielestäni toivottoman ankea: kirjoja ei enää ole, sen sijaan ihmiset viettävät tylsistyneen aikansa televisioruutuja tuijottaessa.

Kirjan nimi on mielenkiintoinen, sillä kirjojen sivut leimahtavat liekkeihin 451 asteen (siis fahrenheitein) kuumuudessa. Kirjan päähenkilö on Guy Montag, palomies, mutta koska talot ovat aikoja sitten tehty tulenkestäviksi, palomiehien tehtäväksi on jäänyt polttaa kiellyttyjä kirjoja.

Fahrenheit 451 ei iskenyt minuun. Kirja oli aiheeltaan mitä mielenkiintoisin, mutta lupaavan alun jälkeen se kuihtui kasaan ja menetin otteeni kirjan punaisesta langasta liiankin nopeasti – tai sitten en jaksanut vain keskittyä siihen. Silti hahmot, tapahtumat, maailma jäivät sekavaksi puuroksi. Ehkä kirjan ikä (kirja on ilmestynyt vuonna 1953) vaikutti asiaan ja näkökulma oli vanhentunut?

Kirja kuitenkin sisälsi loistavan sanoman ja hyvää pohdiskelua. Varsinkin kirjan alkupuolella esiintyneen Clarisse-tytön ajatuksia ja mielipiteitä oli kiinnostava lukea. Päälimmäiset tunnelmat kirjasta jäivät kuitenkin sekaviksi. Lyhyyden ja yksinkertaisen juonen puolesta kirja oli nopea lukea, helpoimmasta päästä se ei kuitenkaan ollut. Kirjan loppu oli hämmentävä – mitä oikeasti tapahtuikaan? Entä sen jälkeen?

Kevään kirjat

Kevään puolella ajattelin lukea seuraavat kirjat:


Kotimainen nykyproosa:


Ulkomainen nykyproosa:

Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo
Diana Gabaldon: Muukalainen
Ian Fleming: Casino Royale
Haruki Murakami: Norwegian Wood
Kerstin Gier: Rubiininpuna


Klassikot:

Charles Dickens: Loistava tulevaisuus
F. Scott Fitzgerald: Kultahattu
Ray Bradbury: Fahrenheit 451
L. M. Montgomery: Hedelmätarhan Kilmeny


Tietokirjat:

Laura Jackson: Freddie Mercury - elämäkerta

10/20 - DAN BROWN: Da Vinci -koodi

3. Vertaile kirjaa ja siitä tehtyä elokuvaa/teatteriesitystä/peliä.

Da Vinci –koodin elokuvaversio on mielestäni onnistunut ja uskollinen kirjalle. Ainoa, mikä huomattavasti häiritsi, oli henkilöhahmojen ulkonäön eroavaisuus kirjan suhteen, esimerkiksi Sophien ja Leigh’n ulkonäkö eroaa paljon kirjan kuvauksista.

Juonta on myöskin hieman yksinkertaistettu, esimerkiksi krypteksejä on kirjassa kaksi; toinen krypteksi löytyy toisen sisältä, mutta elokuvassa krypteksejä on vain yksi. Myös Robertin ja Sophien pako pankista on erilaisesti toteutettu. Mitään olennaisia kohtauksia ei ole jätetty pois, ja tunnistin jopa, että jotain dialogeja oli otettu suoraan kirjasta. Toisaalta katsoi elokuvan pidennetyn version, joten en tiedä miten normaaliversion laita on.

Pidin jostain syystä elokuvan lopusta enemmän kuin kirjan, ehkä koska elokuva antoi tilaa hengittää ja miettiä tapahtumia ja paljastuksia. Kirjan epilogi oli elokuvassa esitetty selkeämmin.

Tästä tuli ehkä hieman lyhyt, mutta kirja elokuva olivat hyvin samankaltaiset.

Elokuvan traileri:

9/20 - TOVE JANSSON: Muumipappa ja meri

2. Kirjoita kirjaan uusi ensimmäinen tai viimeinen tai jokin muu luku - tai epilogi tai prologi.


Tässä olisi kirjaan Muumipappa ja meri jonkinlainen epilogi:

Muumimamma oli lopulta tyytyväinen, että he pääsisivät lähtemään kotiin.

Elämä saarella oli ollut oma seikkailunsa ja tietysti hän oli siitä nauttinutkin, mutta kotona kaikki oli helpompaa ja ruusutkin viihtyisivät siellä paremmin. Muumimamma kaipasi jo vanhaa puutarhaansa.

He jättivät hyvästinsä kalastajalle, tai eihän hän enää mikään kalastaja ollut, vaan majakanvartija. He lupasivat tulla vielä joskus tervehtimään vartijaa, jos hän vaikka sattuisi tuntemaan olonsa yksinäiseksi, mutta hän vakuutti, ettei se olisi tarpeen. Ainahan olisivat merihevoset, Muumipeikko oli muistuttanut, ja majakanvartija oli urahtanut epämääräisesti. Hän oli erakko sielultaan.

Pikku Myy kirmaili vielä ympäri saarta muiden lastatessa vähäisiä tavaroitaan veneeseen. Muumipeikko harmitteli, ettei hänellä ollut kauniin hopeisena välkehtivää merihevosenkenkää tuliaisena Niiskuneidille, mutta sievä näkinkenkä saisi kelvata. Muumipappa tarkisti vielä kerran kalaverkot, mutta saalista ei ollut tarttunut. Ei se haitannut, mitäpä he olisivat kaloilla lähdön hetkellä tehneet. Majakanvartija kalastaisi mieluummin ruokansa itse.

Lähdön aika koitti ja majakanvartija auttoi heitä työntämään veneen vesille. Muumipeikko ja Pikku Myy heiluttivat hyvästinsä saarelle niin kauan, kunnes se oli enää pienen pieni piste horisontissa.

Pian päästäisiin takaisin kotiin.

8/20 - SIIRI ENORANTA: Painajaisten lintukoto

Tästä tehtävä 1, eli arvostelu:

 

Painajaisten lintukoto oli minulle posiitivinen yllätys, varsinkin kun yleensä en ole kovasti suomalaisisita kirjoista innostunut. Siiri Enoranta oli kuitenkin onnistunut kirjoittamaan kauniin ja omaperäisen tarinan, joka oli jännitävä, kiinnostava ja haikea – sekä ennen kaikkea viihdyttävä.

Kirja on fantasiaa ja kertoo pojasta nimeltä Lunni, joka on jossain todellisuuden ja epätodellisuuden rajalla, sekä hänen matkastaan korjaamassa aiheuttamiaan virheitä konetyttö T23:n (myöhemmin Tui) rinnalla. Kirjasta voi tulkita sen tapahtuvan kuvitteelisessa maassa ja menneisyydessä. Enorannan kieli on kaunista ja kuvailevaa, ja hän ikään kuin maalaa sanoilla.

Aluksi kirja ei ihan heti temmannut mukaansa, mutta kun Lunnin seikkailu pääsi vauhtiin ja hän tapasi T23:n, kirjaa ei tehnyt mieli laskea käsistään ja loppuratkaisua sekä hahmojen kohtalon selviämistä alkoi odottaa innolla. Kirjassa oli todella kiinnostavat ja toisistaan selkeästi erottuvat hahmot, joista ei kerrottu paljoa, muttei liikaakaan. Lukijalle annettiin mahdollisuus tehdä omia päätelmiä, esimerkiksi taikurien Palila ja Tek suhteesta. Päähenkilö Lunnille oli helppo antaa sympatiaa ja T23 oli ehkä hahmoista kiinnostavin, varsinkin hänen kamppailunsa inhimillisyytensä puolesta ja halu tuntea jotain oli koskettavaa.

Loppuratkaisussa kirjan langat solmiutuivat yhteen ja kirja paljastui nerokkaasti rakennutuksi. Loppu oli näennäisesti onnellinen, mutta herätti vielä kysymyksiä ja haikeutta.

Kirjassa on mielestäni todella kaunis kansi.