12/20 - CHARLES DICKENS: Suuria odotuksia

Teen kirjasta jälleen arvostelun, ehkä seuraavien kirjojejn kohdalla vaihteeksi jotain muuta? :)

Suuria odotuksia (käännetty myös nimellä Loistava tulevaisuus) on kasvukertomus, ja se kertoo köyhistä oloista lähtöisin olevan orpopoika Pipin (viralliselta nimeltään Phillip Pirrip) tarinan. Kirja alussa Pip asuu aikuisen sisarensa ja tämän aviomiehen luona. Pojan elämä on täynnä käännekohtia, joista tärkeimpiä ovat ehkä vankikarkurin kohtaaminen varhaisessa lapsuudessa (vanki palaa myöhemmin Pipin elämään yllättävän käänteen kautta) sekä kutsu vierailemaan rikkaan neiti Havishamin luokse. Havishamin luona Pip tutustuu kauniiseen Estellaan ja moniin muihin henkilöihin, jotka ovat myös mukana mysteerisen hyväntekijän suodessa Pipille mahdollisuuden muuttaa Lontooseen asumaan, tukien häntä taloudellisesti. Tässä vaiheessa monet kertovat Pipille tällä olevan Suurian odotuksia, tästä romaanin nimi. Kirjan juoni on sinänsä yksinkertainen, vaikka harhailikin välillä sivupoluilla, tai ainakin minä koin näin.

Suuria odotuksia on pitkä romaani, jota voi ehdottomasti kutsua tiiliskiveksi. Monet paksut romaanin mielletään sisältämään paljon epäoleellista, mutta mielestäni Suuria odotuksia oli jopa varsin tiivis paketti, vaikka kuvailua siihen sisältyikin paljon. Pipin elämään liittyä paljon onnekkaita sattumia sen suuntaan vaikuttavia tapahtumia, joita oli kiinnostava seurata. Hahmoja kirjassa on melko paljon, ja osa heistä jäi vahvasti mieleen, osa taasen unohtui jopa lukemisen aikana, johtuen ehkä mielenkiinnon puutteesta niihin. Pip itse oli kiinnostava hahmo sinänsä ja hänen huomioitaan ympäristöstä oli mukava lukea, koska ne olivat rehellisiä ja realistisia. Useimmat sivuhahmoista – Pipin sisar, seppä Joe, neiti Havisham – olivat hyvin kärjistettyjä, mikä on ilmeisesti Dickensille hyvin tyypillistä. Kiinnostavin hahmo oli ehdottomasti neiti Havishamin ottotytär Estella, joka oli lumoavan salaperäinen, toisaalta luonteeltaan täysin painajaismainen, sekä myös Pipin romanttisen kiinnostuksen kohde.

Koska kirja on julkaistu vuosina 1860-61 (alun perin lehdessä jatkokertomuksena), on sen kieli pakostakin vanhahtavaa, tosin ei välttämättä vaikealukuista, mutta paikoin puuduttavaa, varsinkin jos luki pitkään. Dickens kuvasi maailmaa realistisesti, sisältäen siihen kuitenkin myös selittämättömiä piirteitä, mitkä piristivät. En pystynyt lukemaan kirjaa kevyenä välipalalukemisena, koska se vaati paljon keskittymista. Tarina pysyi kuitenkin koko ajan mielenkiintoisena ja Pipin kehitystä vaatimattomasta maalaispojasta hieman turhamaiseksikin kaupunkilaiseksi oli hauska seurata. Tarina ei kuitenkaan lumonnut minua täysin enkä saanut siitä aivan kunnollista otetta. Se oli kuitenkin viihdyttävä ja ehdottomasti lukemisen arvoinen.