2/20 EMILY BRONTË: Humiseva harju III

Viimeinen osa lukupäiväkirjaa, mikä tarkoittaa että olen vihdoinkin saanut Humisevan harjun luettua.

Noin kirjan puolivälissä tapahtui ehkä kirjan suurin juonenkäänne, elikkä yksi kirjan päähenkilöistä, Catherine, kuoli synnyttäessään tytärtään, jolle annettiin myöhemmin sama nimi kuin äidillään. Tästä eteenpäin Catherinen nuorempi (Cathy) nuosi ehkäpä suurimpaan osaan kirjassa. Cathyn elämää sekoittivat isän sairaus kuin omalaatuinen serkku (Heathcliffin ja Cathyn tädin poika) Linton.

Vaikka pidinkin kirjasta oikein paljon, en saanut aikaiseksi luettua sitä kovinkaan nopeasti. Joskus kirja tuntui junnaavan paikoillaan ja toistavan samoja asioita, varsinkin loppua kohti ja kirjan lopetus oli melko vaisu, tosin yllättävä. Yllätyin varskin siitä että ´loppu oli näennäisesti onnellinen, vaikka olin olettanut toista.

Minua jäi myös hämmentämään kumman Catherinen tarina tässä kirjassa olikaan sitten se "päätarina". Tytär ainakin muistutti äitiään luonteensa puolesta ja teki asioita oman päänsä mukaan. Välillä tuntui että kirjailija oli luonuyt vain heti uuden Catherinen vanhan tilalle. Heathcliffin poika Linton oli sentään isäänsä verrattuna erilaisempi, vaikka alkoi loppua kohden jakaa samoja piirteitä tämän kanssa.

Ihmissuhteet olivat kirjan keskiössä ja kaikenlaista ihmissuhdesotkua periaatteessa kahden perheen välille mahtuikin. Kirjasta huomasi hyvin miten avioliiton idea on muuttunut tähän päivään mennessä, esimerkiksi Catherine meni naimisiin Edgarin kanssa vain koska hän oli varakkaampi kuin Heathcliff, jota Catherine paljasti todellisuudessa rakastavansa. Kirja antaa myös ymmärtää, että on hyväksyttävää mennä naimisiin oman serkkunsa kanssa mikä ei tietenkään nykyaikana sopisi.

2/20 EMILY BRONTË: Humiseva harju II

Selväää, olen nyt vasta saanut aikaiseksi kirjoitta lukupäiväkirjan toisen osan :DD

Kirjassa olen tällä hetkellä noin puolevassa välissä ja tarina on kunnolla vauhdissa. Vaikka kirjan alussa vihjailtiikin hieman mihin tapahtumat johtavat (ja juonen ohella vilahteleva kehyskertomus myös), minulla ei silti ole aavistukaan miten kirja tulee päättymään ja hyvä niin.

Minua harmittaa, että en ole ehtinyt lukea kirjaa nopeammalla tahdilla vaikka se onkin pitänyt hyvin otteensa ja nautin sen lukemisesta. Jotenkin en vain saa nielaistua sitä muutamalla istunnolla niin kuin minulla hyvin usein mieleisten kirjojen kanssa käy. Ehkä on vain hyvä, että pystyn pohtimaan kirjaa hitaamman temmon avulla.

Nautin erityisesti kirjan omalaatuisesta tunnelmasta ja hyvin rakennetuista henkilöhahmoista. Kirjan kertojan, Earnshawin ja myöhemmin Lintonin perheen palvelijan, ääni on hyvin selkeästi kirjassa näkyvillä. Tapahtumia, joita kertoja ei näe/kuule, ei myöskään löydy kirjasta joten kerronta on hyvin rajattua.

Toivon saavani tämän kirjan luettua tämän viikon aikana. Postaan luultavasti luettuani kirjan vielä viimeisiä pohdintoja :))