Kevään kirjat

Kevään puolella ajattelin lukea seuraavat kirjat:


Kotimainen nykyproosa:


Ulkomainen nykyproosa:

Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo
Diana Gabaldon: Muukalainen
Ian Fleming: Casino Royale
Haruki Murakami: Norwegian Wood
Kerstin Gier: Rubiininpuna


Klassikot:

Charles Dickens: Loistava tulevaisuus
F. Scott Fitzgerald: Kultahattu
Ray Bradbury: Fahrenheit 451
L. M. Montgomery: Hedelmätarhan Kilmeny


Tietokirjat:

Laura Jackson: Freddie Mercury - elämäkerta

10/20 - DAN BROWN: Da Vinci -koodi

3. Vertaile kirjaa ja siitä tehtyä elokuvaa/teatteriesitystä/peliä.

Da Vinci –koodin elokuvaversio on mielestäni onnistunut ja uskollinen kirjalle. Ainoa, mikä huomattavasti häiritsi, oli henkilöhahmojen ulkonäön eroavaisuus kirjan suhteen, esimerkiksi Sophien ja Leigh’n ulkonäkö eroaa paljon kirjan kuvauksista.

Juonta on myöskin hieman yksinkertaistettu, esimerkiksi krypteksejä on kirjassa kaksi; toinen krypteksi löytyy toisen sisältä, mutta elokuvassa krypteksejä on vain yksi. Myös Robertin ja Sophien pako pankista on erilaisesti toteutettu. Mitään olennaisia kohtauksia ei ole jätetty pois, ja tunnistin jopa, että jotain dialogeja oli otettu suoraan kirjasta. Toisaalta katsoi elokuvan pidennetyn version, joten en tiedä miten normaaliversion laita on.

Pidin jostain syystä elokuvan lopusta enemmän kuin kirjan, ehkä koska elokuva antoi tilaa hengittää ja miettiä tapahtumia ja paljastuksia. Kirjan epilogi oli elokuvassa esitetty selkeämmin.

Tästä tuli ehkä hieman lyhyt, mutta kirja elokuva olivat hyvin samankaltaiset.

Elokuvan traileri:

9/20 - TOVE JANSSON: Muumipappa ja meri

2. Kirjoita kirjaan uusi ensimmäinen tai viimeinen tai jokin muu luku - tai epilogi tai prologi.


Tässä olisi kirjaan Muumipappa ja meri jonkinlainen epilogi:

Muumimamma oli lopulta tyytyväinen, että he pääsisivät lähtemään kotiin.

Elämä saarella oli ollut oma seikkailunsa ja tietysti hän oli siitä nauttinutkin, mutta kotona kaikki oli helpompaa ja ruusutkin viihtyisivät siellä paremmin. Muumimamma kaipasi jo vanhaa puutarhaansa.

He jättivät hyvästinsä kalastajalle, tai eihän hän enää mikään kalastaja ollut, vaan majakanvartija. He lupasivat tulla vielä joskus tervehtimään vartijaa, jos hän vaikka sattuisi tuntemaan olonsa yksinäiseksi, mutta hän vakuutti, ettei se olisi tarpeen. Ainahan olisivat merihevoset, Muumipeikko oli muistuttanut, ja majakanvartija oli urahtanut epämääräisesti. Hän oli erakko sielultaan.

Pikku Myy kirmaili vielä ympäri saarta muiden lastatessa vähäisiä tavaroitaan veneeseen. Muumipeikko harmitteli, ettei hänellä ollut kauniin hopeisena välkehtivää merihevosenkenkää tuliaisena Niiskuneidille, mutta sievä näkinkenkä saisi kelvata. Muumipappa tarkisti vielä kerran kalaverkot, mutta saalista ei ollut tarttunut. Ei se haitannut, mitäpä he olisivat kaloilla lähdön hetkellä tehneet. Majakanvartija kalastaisi mieluummin ruokansa itse.

Lähdön aika koitti ja majakanvartija auttoi heitä työntämään veneen vesille. Muumipeikko ja Pikku Myy heiluttivat hyvästinsä saarelle niin kauan, kunnes se oli enää pienen pieni piste horisontissa.

Pian päästäisiin takaisin kotiin.

8/20 - SIIRI ENORANTA: Painajaisten lintukoto

Tästä tehtävä 1, eli arvostelu:

 

Painajaisten lintukoto oli minulle posiitivinen yllätys, varsinkin kun yleensä en ole kovasti suomalaisisita kirjoista innostunut. Siiri Enoranta oli kuitenkin onnistunut kirjoittamaan kauniin ja omaperäisen tarinan, joka oli jännitävä, kiinnostava ja haikea – sekä ennen kaikkea viihdyttävä.

Kirja on fantasiaa ja kertoo pojasta nimeltä Lunni, joka on jossain todellisuuden ja epätodellisuuden rajalla, sekä hänen matkastaan korjaamassa aiheuttamiaan virheitä konetyttö T23:n (myöhemmin Tui) rinnalla. Kirjasta voi tulkita sen tapahtuvan kuvitteelisessa maassa ja menneisyydessä. Enorannan kieli on kaunista ja kuvailevaa, ja hän ikään kuin maalaa sanoilla.

Aluksi kirja ei ihan heti temmannut mukaansa, mutta kun Lunnin seikkailu pääsi vauhtiin ja hän tapasi T23:n, kirjaa ei tehnyt mieli laskea käsistään ja loppuratkaisua sekä hahmojen kohtalon selviämistä alkoi odottaa innolla. Kirjassa oli todella kiinnostavat ja toisistaan selkeästi erottuvat hahmot, joista ei kerrottu paljoa, muttei liikaakaan. Lukijalle annettiin mahdollisuus tehdä omia päätelmiä, esimerkiksi taikurien Palila ja Tek suhteesta. Päähenkilö Lunnille oli helppo antaa sympatiaa ja T23 oli ehkä hahmoista kiinnostavin, varsinkin hänen kamppailunsa inhimillisyytensä puolesta ja halu tuntea jotain oli koskettavaa.

Loppuratkaisussa kirjan langat solmiutuivat yhteen ja kirja paljastui nerokkaasti rakennutuksi. Loppu oli näennäisesti onnellinen, mutta herätti vielä kysymyksiä ja haikeutta.

Kirjassa on mielestäni todella kaunis kansi.